Tutkimusten mukaan noin miljoona suomalaista haaveilee maallemuutosta. Vesannon ja Leppävirran yhteistyönä toteuttama Maaseudun uudet asumisratkaisut (MASU)-hanke aikoo purkaa maallemuuton esteitä ja tunnistaa millä tavalla ja mistä tavoitamme maaseudun uudet asukkaat. Usein esteenä ovat ennemminkin mielikuvat esimerkiksi siitä, ettei maalta löydy töitä tai ettei palvelut ole riittävät. Varsinkin nyt etätöiden yleistyttyä kerta heitolla tänä keväänä, näkevät ihmiset tilanteen uudessa valossa ja myös tilaa ympärillä arvostetaan ihan uudella tavalla.
Jäisinkö maalle? -kampanja
”Vesannolla aloitamme kesäasukkaiden kosiskelulla. MASU-hanke kiertää yhdessä rakennustarkastajan kanssa halukkaiden kesäasukkaiden mökkejä ja kakkosasuntoja ja antaa paikan päällä arvion tarvittavista muutostöistä ja niiden kustannuksista. Vesannolla pyritään kaikin tavoin auttamaan kesäasukkaiden jäämistä kuntaan ihan kokoaikaisesti nyt kun moni on jo koronakevään jäljiltä harjoitellut etätyötä ja viettänyt ehkä entistä enemmän aikaa maalla.”, hankkeen projektipäällikkö Jenni Lemettinen kertoo.
Hankkeen aikana pyritään myös kaivamaan esiin kaikki kylien ”piilomyynnissä” olevat talot ja tilat, jotka syystä tai toisesta ovat jääneet tyhjilleen tai vajaakäytölle. Esim. perikunnille voisi olla hyvä ratkaisu vuokrata taloa tai tilaa ulkopuoliselle, jolloin rakennukset pysyisivät asuttuna ja hoidettuna. Näin tunnearvoa sisältävää suvun kotipaikkaa ei tarvitsisi myydä.
”Nämä vanhat tilat ja maalaistalot juuri tuntuvat kiinnostavan ihmisiä ja Vesannolle valmistuva hirsikoulu on myös yksi lapsiperheitä puoleensa vetävä tekijä. Sisäilmaongelmien vaikutukset terveydelle ovat olleet viime vuosina niin laajasti esillä, että on herätty miettimään millaisessa ympäristössä ne omat lapset kasvavat.”, Lemettinen lisää.
Edullinen asuminen ja helppo arki houkuttelevat
”Asumisen edullisuus on yksi selkeä maalle houkutteleva tekijä. Leppäviralta saa uuden omakotitalon isolla rantatontilla samalla hinnalla kuin pääkaupunkiseudulta yksiön tai kaksion. Asumisen laatu ja mielekkyys voi siis olla ihan toisella asteella maaseudulla ja luontoharrastuksetkin odottavat kotioven takana.”, Lemettinen kertoo.
Etätyötä tukemaan on suunnitteilla etätyötiloja, joissa nopeat nettiyhteydet, tarvittavat laitteet ja hiljaiset ”etäkokoustilat” tarjoavat mahdollisuuden laadukkaaseen työntekoon. Nämä yhteiskäyttötilat tarjoavat myös mahdollisuuden sosiaaliseen kanssakäymiseen, mikä on tärkeä osa ihmisen hyvinvointia.
Monipaikkaisuus on myös monelle toivottu asumisen malli eivätkä ihmiset enää nykypäivänä halua lokeroida itseään tiukasti maalaiseksi tai kaupunkilaiseksi. Monipaikkaiset voitaisiin ottaa paremmin mukaan kylän elämään, koska he voivat olla rikas lisä esim. yhdistys- ja harrastustoimintaan ja edesauttavat kunnan elinvoimaisuutta käyttämällä paikallisia palveluita.
Viestinnällisesti mahdollisia maallemuuttajia pyritään löytämään mm. sosiaalisen median kautta, jossa kohdennettua markkinointia on helpompi toteuttaa ja viestintäkokeiluja on nopea suorittaa. Sosiaalisessa mediassa julkaistaan myös runsaasti tunnelmakuvia & tarinoita maalta. Hankkeen nettisivujen (www.maallemuutto.fi) tarkoituksena on tarjota laajemminkin tietoa ja vinkkejä maallemuutosta haaveileville. Sivusto voisi tämän kaksi vuotisen hankkeen jälkeen jäädä elämään laajemmankin kuntaverkoston käyttöön.
Hankkeen toteutusaika on 1.3.2020-28.2.2022 ja sitä rahoittaa Kehittämisyhdistys Mansikka ry (Leader Mansikka) EU:n maaseuturahastosta 140 000 eurolla. Kuntien rahoitusosuus hankkeessa on 35 000€ eli kokonaisrahoitus on 175 000€.
Jenni Lemettinen, projektipäällikkö
Maaseudun uudet asumisratkaisut (MASU)-hanke
p. 044 282 5589