Oletko haaveillut maalle muutosta jo pidemmän aikaa, mutta viimeinen askel on jäänyt ottamatta? Tai etkö ole vielä löytänyt unelmiesi paikkaa maalta? Oletko harkinnut Pohjois-Savon maaseutua?
Vesanto edustaa ydinmaaseutua, jossa yhteisöllisyys on voimissaan ja elämänmeno on leppoisaa -kuten myös paikalliset ihmiset. Kylälle nouseva hirsikoulu ja polveilevat maalaismaisemat vesistöineen vetävät puoleensa erityisesti lapsiperheitä.
Tätä ydinmaaseutua löytyy myös Leppävirran useiden virkeistä kylistä, joissa osassa toimii vielä kyläkoulu ja -kauppa. Leppävirran keskustaa värittää puolestaan idyllinen yhdistelmä vanhoja puutaloja ja kivijalkakauppoja sekä nykyaikaisia palveluja ja harratusmahdollisuuksia. Sijainti on suorastaan loistava kun ollaan suoraan 5-tien varrella, mutta silti keskellä suomalaisen sielunmaisemaa järvineen ja metsineen.
Maalle muuttoon liittyy yleensä unelma omasta rauhasta, tilasta ympärillä sekä puhtaasta luonnosta ja sen tarjoamista harrastusmahdollisuuksista. Osa haluaa kasvattaa osan ruoastaan itse, osa taas kalastaa, metsästää ja kerätä marjoja ja sieniä metsästä. Osalla on mielessä hevostalli, lampola tai koiratarhat omassa pihassa kun taas osa kaipaa ympärilleen pelkkää hiljaisuutta. Oli unelmasi mikä tahansa, maalla on varmasti tilaa sinulle ja unelmillesi.
Klikkaa alta esiin Vesannon ja Leppävirran asuntotarjonta.