MASU-hanke mukana Monipaikkaisuus webinaarissa

Monipaikkaisuuden hanketreffeille paneuduttiin tiistaina 24.8.2021 monipaikkaisuuteen, tällä kertaa kuntien näkökulmasta. Maaseudun uudet asumisratkaisut MASU-hanke (Maallemuutto-hanke) sai kutsun webinaariin esittelemään hankkeen lähtökohtia ja tähän mennessä aikaan saatuja toimia. Myös kaksi muuta monipaikkaisuuteen liittyvää hanketta esittäytyi ja lisäksi kuulimme monta mielenkiintoista esimerkkiä monipaikkaisten huomioimisesta ja osallisuttamisesta kuntasektorilla. Kaikki esitysmateriaalita ja webinaarin tallenne löytyy alla olevan painikkeen kautta.

Yksi rytölä kerrallaan – maatilan remontointi

”Ite kun tekkee, saa sellasen kun sattuu tulemaan” on lause, joka meillä on kuultu viimeisen parin vuoden aikana melko usein. Näin tekstin alkuun on tosin heti todettava, että maallehan voi muuttaa niinkin, ettei elämän tarvitse olla loputonta remppaa ja revohkaa. Maalta saa myös melko uusia tai hiljattain remontoituja taloja kaikkine mukavuuksineen. Pääsee suorilta nautiskelemaan vain …

Vapauttava valinta

Miksi kaksi (ainakin jollain mittapuulla) ihan tolkkua aikuista muuttaa viiden lapsen kanssa maalle ja hankkii vielä lauman elukoita riesakseen? Sitä tuntui yllättävän moni miettivän siinä kohtaa, kun tosissamme taloa ja tilaa maalta etsimme. Vähän naureskellen kuultiin, kuinka se elämä maalla on varmasti kesällä ihan mukavaa, mutta entäs kun on marraskuu, loputon pimeys eikä edes katuvaloja …

Kaninhäkkikaupoilta tilalliseksi

Se kasvoi pienestä ajatuksesta, muutamasta puolivitsillä heitetystä letkautuksesta. Paisui matkan varrella aivan erilaisiin mittasuhteisiin kuin mitä se alun perin oli. Sai tuulta siipiensä alle niin, ettei sitä enää pidätellyt mikään. Me muutettiin maalle! Eikä pelkästään muutettu maalle, vaan ostettiin vanha maatila ja alettiin vielä viljelläkin sitä maata. Se oli joku kaunis keväinen päivä, kun näin …

Kirjailija ja mediapersoona Maija Ilmoniemi etätyölomaili Leppävirralla – joogaretriitti ja kaunis luonto lumosivat

”Kyllä näissä maisemissa sielu lepää. Maisemanvaihdoksella on yllättävän suuri merkitys varsinkin luovan työn tekijälle.”, Maija Ilmoniemi kertoo. Etätyölomalle Leppävirran Niemilomille hän saapui helmikuussa osana etätyölomakampanjaa, jonka Maaseudun uudet asumisratkaisut MASU -hanke ja FutureSavo -hanke järjestivät yhdessä paikallisten yritysten kanssa. Etätyölomapaketteja suunniteltiin Savoon yhteensä 12 kappaletta ja testaajat valittiin lähes 300 hakemuksen perusteella. Niemilomien etätyölomapaketti sisälsi …

Etätöitä mökiltä käsin: Johanna on viihtynyt Vesannon mökillä keväästä saakka

Johanna Vehkaluoto on viettänyt miehensä kanssa kesät Vesannolla jo yli kymmenen vuoden ajan, mutta tänä vuonna mökkikausi venyi yli 7kk pituiseksi. Hänen miehensä on eläkkeellä ja Johanna itse työskentelee verkkotoimittajana Kymen Sanomissa, joten keväällä Uudenmaan sulkutilan alettua he päättivät siirtyä mökille. –  Sulkutila säikäytti, entäs jos Kymenlaaksostakaan ei kohta pääse minnekään. En kestänyt ajatusta siitä, …

Maallemuuttajat vuosimallia 2019: Eveliina ja Tomi Mönkkönen, Kehvonpellon tila

Tämä koronakevät ei käytännössä muuttanut meidän elämää millään tavalla lasten kotikoulua lukuun ottamatta. Tilaa on ympärillä eikä aikaa tarvinnut viettää neljän seinän sisällä. Harrastuksissakaan käyntiä ei tarvinnut lopettaa kun ne löytyvät kotipihasta tai lähimetsistä. Myöskään kuntosali ei mennyt täällä kiinni.”, Eveliina naurahtaa viitaten tilan töihin, joiden jälkeen ei tarvitse enää lähteä puntteja nostelemaan.

Jäisinkö maalle? – monipaikkaisuus ja maallemuutto nosteessa

Tutkimusten mukaan noin miljoona suomalaista haaveilee maallemuutosta. Vesannon ja Leppävirran yhteistyönä toteuttama Maaseudun uudet asumisratkaisut (MASU)-hanke aikoo purkaa maallemuuton esteitä ja tunnistaa millä tavalla ja mistä tavoitamme maaseudun uudet asukkaat. Usein esteenä ovat ennemminkin mielikuvat esimerkiksi siitä, ettei maalta löydy töitä tai ettei palvelut ole riittävät. Varsinkin nyt etätöiden yleistyttyä kerta heitolla tänä keväänä, näkevät …